Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Alzandro RGE

   

Virallinen nimi Alzandro RGE Kutsumanimi Sandro
Rotu, sukupuoli Hollanninpuoliverinen, ori Syntynyt 28.05.2015, Alankomaat
Väri, säkäkorkeus Tummanrautias, 167 cm Rekisterinumero VH15-012-0323
Omistaja Sonja VRL-11911 Kasvattaja Royal Gear
Painotus Kouluratsastus Koulutustaso ko. GP, re. 90 cm
Ikääntyminen 8-vuotias 22.04.2016
Meriitit -

Sandro saapui elämääni niihin aikoihin, kun olin tajunnut, että tummanrautias on jumalaisen ihana väri, eikä minulla ollut vielä yhtäkään. Hamstrasin hetkessä itselleni muutaman muilta kasvattajilta ja onnistuin saamaan myös oman siitostammani tiineeksi huippukomeasta, tosin mustasta, kouluorista. Tämä varsa ei alun perin kuulunut tähän aloittamaani värivallankumoukseen, mutta kuin ihmeen kaupalla Sandro syntyi aivan törkeän kauniin sävyisenä tummanrautiaana, vaikka sen suvussa oli vain muutama tummanrautias. Luonnollisesti Sandrosta tuli se mamman kultapoika, jolle lässytettiin ja jota rapsuteltiin silkkihansikkain. Luonteeltaan itseluottamusta täynnä olevaa oria olisi tietenkin pitänyt käsitellä määrätietoisemmin ottein, joten Sandrosta kasvoi aika haastava tapaus. Vastuu orin kasvatuksesta ja koulutuksesta ei kuitenkaan, taivaan kiitos, ollut yksin minun vastuullani, joten ei se suinkaan pilalle mennyt.

Sandro tosiaankin tietää olevansa hyvä ja komea ja arvokas ja ihana. Se tekee asian selväksi joka tilanteessa. Ori ilmoittaa kaukaa saapuvansa, pullikoi jokaiselle lajitoverille ja laittaa ihmisetkin hikoilemaan tarpeidensa vuoksi. Sandro osaa vaatia asioita ja se myös valitettavasti pitää siitä. Tämä tummanrautias keksii aina jotain valittamisen aihetta. Joskus inhottava sää voi olla syy ryhtyä tuittupääksi (toisaalta joskus vastakohtaisesti hyvä sää oikeuttaa Sandron mielestä sekoilemaan oikein urakalla), kun taas toiste se sama vanha satula voi olla niiiiin ärsyttävä, ettei sitä voi ottaa heilumatta kyytiin. Jos kaikki on hyvin, se laittaa muuten vain hanttiin, onhan hän niin hieno, että hänellä on oikeus siihen. Päättäväisyydellä pääsee kuitenkin pitkälle ja ori on jo oppinut kunnioittamaan vakituisia käsittelijöitään.

Urheilemisesta Sandro pitää sen verta paljon, että ratsastaessa se ei jaksa testailla rajojaan ihan niin paljon. Alkuverryttelyjen aikana se saattaa olla joko aivan kauhistuttavan reipas ja hätäinen tai sitten täysin päinvastoin löysä ja ryhditön. Huonolla tuulella ollessaan orilla voi myös olla vähän turhan kevyt takapää, mutta yleensä päivästä riippumatta Sandro on aivan mahtava työvaihteelle päästyään. Tämän tähden suku on täynnä toinen toistaan taitavampia kouluhevosia ja sen kyllä huomaa aloittelijakin jo kauas. Sandrolla on luonnostaan todella lennokkaat ja linjavat askeleet, se on ryhdikäs ja hyvässä tasapainossa, ja ennen kaikkea motivoitunut. Sandron kanssa tuuppaaminen on ehkä parasta, mitä kouluratsastaja voi eläessään tehdä. Tästä orista ei lopu kapasiteetti eikä stamina ihan heti kesken, joten kovan luokan konkarikin saa hikoilla oikein urakalla yrittäessään pysyä orin mukana parin tunnin treeneissä. Ainoa, mistä Sandrolle voisi antaa vähän negatiivista palautetta, on sen tapa yrittää kiihdyttää pois paikalta, jos harjoitusta jatketaan sen mielestä liian pitkään. Vaikka ori onkin motivoitunut, se ei silti aina ensimmäisillä kerroilla suorita kaikkea ihan täydellisesti, koska se on vain niin innoissaan eteenpäin liikkumisesta, että joitain yksityiskohtia saattaa päästä unohtumaan. Kokonaisuutena Sandro on kuitenkin juuri sitä, mitä sen alun perin toivottiin olevankin: taitava kouluratsu. Väri tuli kivana pikku lisänä siinä sivussa.

Sukutaulu

i. Elburn Alerzeon
hess, 166 cm, m, DE
KRJ I, KTK-II, YLA2
ii. Archippus
hess, 168 cm, m, DE
iii. Eachthighearn evm
iie. Gryselda evm
ie. Myah Swiggles
hess, 165 cm, tprt, DE
YLA2, KRJ II
iei. Wafeeq evm
iee. Bairbre evm
e. Umbrella BAP
KWPN, 167 cm, rt, NL
YLA2, KRJ II
ei. Moch's Wonderbaar
KWPN, 168 cm, rn, NL
eii. Ondervinding evm
eie. Glimlach evm
ee. Una Donna
KWPN, 158 cm, rn, NL
YLA2
eei. Make Me Lose My Mind evm
eee. Primadonna evm
 

Jälkeläiset

Syntynyt Varsa Emä
12.11.2016 kwpn-t. Frione RGE Freeta At
14.01.2017 kwpn-o. Amico RGE Corpsehuntress 'hh
13.03.2017 kwpn-o. Zodiac Alcanthe Calanthe v.d. Romilly

 Kilpailukalenteri

KRJ: 40 sijoitusta
06.12.2015 Brokeback Grand Prix 4/40
12.12.2015 Arabella Ponies Grand Prix 2/30
14.12.2015 Arabella Ponies Grand Prix 5/30
20.12.2015 Arabella Ponies Grand Prix 4/30
20.12.2015 Arabella Ponies Grand Prix 4/30
29.12.2015 Arabella Ponies Grand Prix 5/30
04.02.2016 Hukkapuro Grand Prix 3/40
05.02.2016 Hukkapuro Grand Prix 2/40
10.02.2016 Hukkapuro Grand Prix 1/40
13.02.2016 Hukkapuro Grand Prix 2/40
19.02.2016 Hukkapuro Grand Prix 5/40
20.02.2016 Hukkapuro Grand Prix 6/40
21.02.2016 Hukkapuro Grand Prix 6/40
21.02.2016 Hukkapuro Grand Prix 4/40
11.03.2016 Rêve de Haussea Grand Prix 4/30
13.03.2016 Rêve de Haussea Grand Prix 4/30
13.03.2016 Rêve de Haussea Grand Prix 5/30
18.03.2016 Rêve de Haussea Grand Prix 4/30
28.04.2016 Shangri La Grand Prix 5/30
14.05.2016 Metsovaara Grand Prix 5/39
14.05.2016 Metsovaara Grand Prix 5/39
15.05.2016 Metsovaara Grand Prix 4/39
04.09.2016 Zonjiet Stud Grand Prix 2/30
07.09.2016 Zonjiet Stud Grand Prix 5/30
07.09.2016 Zonjiet Stud Grand Prix 4/30
14.09.2016 Zonjiet Stud Grand Prix 5/30
16.09.2016 Zonjiet Stud Grand Prix 3/30
20.09.2016 Zonjiet Stud Grand Prix 3/30
01.10.2016 Rappadan Grand Prix 2/40
02.10.2016 Wyrda Horses Grand Prix 4/30
03.10.2016 Wyrda Horses Grand Prix 3/30
03.10.2016 Puzzle Rebellion Grand Prix 3/30
05.10.2016 Wyrda Horses Grand Prix 5/30
05.10.2016 Rappadan Grand Prix 2/40
06.10.2016 Rappadan Grand Prix 5/40
07.10.2016 Rappadan Grand Prix 4/40
09.10.2016 Wyrda Horses Grand Prix 1/30
10.10.2016 Puzzle Rebellion Grand Prix 4/30
13.10.2016 Wyrda Horses Grand Prix 4/30
16.10.2016 Wyrda Horses Grand Prix 1/30

Päiväkirja

22.01.2017 Kouluvalmennus, valmentajana SissiP

Maneesissa ravasi elengantti ori selässään siro ratsastaja kiiltävissä mustissa nahkasaappaissaan. Viime aikoina olen päässyt valmentamaan aina vain hienompia hevosia myös kouluratsastuksen puolella, kun oman tallin hevoset ovat pärjänneet kilpailuissa ja saaneet sillä myös minun mainettani kasvatettua. Lisäksi omat valmentajani ovat huippu nimiä jopa maailmalla, niin pääsen heidän oppejaan soveltamaan omien valmennettavien kanssa ja kuten kotivalmentajani sanoo perusasiat kuntoon ja sitten vasta tanssimaan. Tätä korostin myös Sonjalle, jonka istuntaan tein muutamia muutoksia, hän nojautui alkuverryttelyssä turhaan eteen ”antaen hevoselleen tilaa”, mutta todellisuudessa vei vain painopisteen väärään kohtaan hevosessa ja vaikeuttaa tämän työskentelyä.

Sandrolla oli alkuun hiukan kiire ja se oli todella hätäinen, joten alku käytettiinkin sen rauhoittamiseen ja kuulolle saamiseen. Käytimme väistöjä ja taivutuksia apunamme orin maanpinnalle palauttamiseen, mutta en halunnut energisyyden häviävän. Laukkaverryttelyssä Sandro hiukan kommentoi Sonjan käsiä tekemällä pieniä potkuja ja vaihtelemalla ristilaukalle. Kehoitin pitämään pehmeämmän käden.

Itse harjoitteluun otimme ravityöskentelyä. Sandro sai käyttää energiaansa liikeeseen, kun harjoittelimme passagea ja piaffea, sekä etenkin niiden välisiä siirtymisiä. Itse liike oli puhdasta, mutta siirtymisissä ori oli hiukan hätäinen ja sortui tahtirikkoihin. Sonja joutui oikeasti ratsastamaan, jotta ori keskittyi suoritukseen eikä leikkinyt kuolaimella tai sortunut niihin typerii tahtirikkoihin. Väliin ratsastettiin myös lisäyksiä, jotta ori säilyttäisi mielenkiintonsa treeniin.

Viimeisenä otimme vastalaukkaharjoituksia ja treenasimme hiukan myös piruetteja. Mutta varsinaisesti emme ehtineet paneutua laukkatyöskentelyyn, koska ori alkoi jo hiukan väsyä ja virheiden määrä kasvoi suuresti. Päätimme valmennuksen eteen alas ratsastukseen, jotta ori rauhoittuu ja rentoutuu loppuun.

23.01.2017 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Jannica

Huutelin Sandroa tarhan portilla. Oria ei ilmeisesti olisi liikunta kiinnostanut ja ehdin jo luopua toivosta sen suhteen. Onneksi se kuitenkin antoi kiinni kävellessäni sen luo koko matkan toiseen päähän tarhaa. Sidoin orin kiinni käytävälle, kauhistelin jo mielessäni miten saisin sille satulan, mutta päätinkin sitten mennä ilman. Olipahan ainakin pehmeä lumi kentällä, jos sattuisin tuolta putoamaan. Vaikka totta puhuakseni putoaminen lähes 170-senttisen orin jalkoihin ei kyllä tuntunut tällä hetkellä maailman kivoimmalta idealta. Päätin siis tehdä kaikkeni pysyäkseni kyydissä parhaani mukaan. Laskin hakemani harjapakin lattialle ja suitset koukkuun vastakkaisen karsinan eteen. Sandro oli varmasti ihan mukava hoitaa, mutten jaksanut nyt juosta sen perässä pitkin karsinaa, joten hoitaminen sujuisi nopeammin käytävällä, missä sillä oli kosolti katseltavaa. Sandro kuunteli puuhasteluani ja lepuutti välillä silmiään kiinni. Viimeisetkin harjanvedot tehtyäni otin kaviot ja tarkastin hokit jalka kerrallaan. Sitten homman päätteeksi suitsin orin, laitoin kypärän päähäni ja suuntasimme tarmoa täynnä kentälle.

Ulkona alkoi hämärtyä, joten painoin kentäntolpasta valot samalla, kun käänsin orin portista sisään. Käännyin vielä sulkemaan sen varoiksi ja talutin hevosen sitten kaartoon napaten jakkaran portinpielestä. Oli kyllä työn ja tuskan takana, että siitäkään kyytiin itseni taiteilisin! Sandro oli kummasti piristynyt päästessämme kentälle, eikä se ainakaan selkäänmenoa auttanut millään tavoin, että ori yritti jatkuvasti stepata sivusuuntaan. Muutaman kerran pääsin jo vatsalleni sen selkään, mutta aina se väisti toiseen suuntaan ja jouduin liusumaan alas. - Koetas nyt seisoa, komensin sitä.

Vihdoin pääsin kyytiin ja annoin orin kävellä alkukäyntejä, en kuitenkaan antanut ihan pitkää ohjaa, koska orille ei olisi temppu eikä mikään karistaa minua matkastaan ilman satulaa, vaikka hyvän tasapainon omasinkin. Sen käynti oli tasaista ja selkä mukavan leveä, joten teimme käynnissä kaikenlaisia tehtäviä, pääasiassa kuitenkin kolmikaarista ja ympyröitä. Otimme myös muutamia pysähdyksiä ja siirtymisiä raviin, ennen kuin annoin orin ravailla ympäri kenttää, että tottuisin sen isoon askeleeseen. Ei se kyllä helppoa ollut poniratsastajalle, etenkin kun pohkeeni juuri ja juuri yltivät sinne minne kuului. Hienosti ori kuitenkin totteli, taisi sillekin olla mukavaa, kun ei tarvinnut kerrankin ravailla reippaasti ja keskittyä työntekoon, vaan pääsi helpommalla.

Lopuksi otimme vielä ympyrällä laukkaa, en uskaltanut laukata uralla, koska oli tullut jo pimeää ja ajattelin lentäväni selästä kuin leppäkeihäs, mikäli ori päättäisi hypähtää yhtäkkiä uralta pois. Ympyrällä se kuitenkin laukkasi nätisti. Jossain kohtaa alkoi tulla viileä, vaikka orin lämmin keho lämmittikin mukavasti ja kelloon vilkaistuani huomasin meidän menneenkin jo tunnin. Onnellisena annoin orin kävellä pidemmällä ohjalla loppukäyntejä jonkun aikaa ja sitten palasimme tallille. Vein sen suoraan karsinaansa ja ehdin harjaillakin kunnolla vielä ennen kuin iltatallin tekijä tuli. Esittäydyin hänelle ja juttelimme niitä näitä auttaessani miestä laittamaan heinät hevosille. Sitten oli aika sanoa heipat Sandrolle.

26.11.2017 Gaalailtaan mars! (päiväkirjamerkintä), kirjoittanut omistaja

”Hankkisit vihdoin aviomiehen, niin et joutuisi serkkuasi raahaamaan joka ikiseen edustustilaisuuteen”, Anthony piruili muka ärsyyntyneenä, vaikka salaa olisi halunnut kiljua onnesta, kun ilmoitin hänet mukanani Latviassa järjestettävään juhlagaalaan. ”Ei minulla ole aikaa aviomiehillä, olen naimisissa hevosten kanssa”, vastasin virnistäen ja pörrötin mallipojan viimeisen päälle aseteltuja hiuksia ojentaessani kutsun hänelle. ”Sinne saa viedä hevosen mukanaan. Kenet ajattelit ottaa?” Anthony kysyi ja katsoi suuntaani hieman pahaa aavistaen.

Sandro odotti karsinassaan yhtä kärsimättömänä kuin aina. Se hakkasi rautaisella kaviollaan ovea ja kiljahteli vähän väliä, tyytymättömänä hovimestariensa hitaaseen iltapalan tarjoilutahtiin. ”Et sitten ainuttakaan helpompaa hevosta keksinyt? Jos on kerta oma kasvatti pakko viedä näytille, niin otettaisiin vaikka Elle tai Amor. Ihan kuka tahansa muu kuin tämä täystuho”, Anthony vikisi. ”Ala jaksa, tekee sekä sinulle että Sandrolle hyvää lähteä vähän maailmalle kahdestaan”, totesin tyynesti heittäessäni raivokohtauksen partaalla olevalle orille sylillisen heinää kalterien yli.

Sandro on kilpailunsa kilpaillut ja olin viime aikoina pakottanut Anthonyn treenaamaan orin kanssa lähestulkoon päivittäin. Serkkuni ei vielä ollut ihan sujut Sandron kaltaisten machoilevien oripahasten kanssa, puhumattakaan siitä että miehen alun sielu kutsui häntä enemmän este- kuin kouluareenoille. Anthony oppisi aivan varmasti vaikka mitä uutta työskennellessään yhden haastavimman hevoseni kanssa. Ja Sandro nyt oli aivan päivän selvä valinta juhlagaalaan!

31.12.2017 Hevosista ei vain pääse eroon (Gaalailta, Zen), kirjoittanut omistaja

Tuntui kuin olisi astunut toiseen ulottuvuuteen. Kuvittelin oman hollantilaisen ratsutilani olevan todellinen luksuslukaasi, mutta päätin olla ihan hissun kissun nähtyäni Zenin kartanon. Anthonya ei saapumisemme jälkeen ollut paljoa näkynyt, naistennaurattaja oli juossut toinen toistaan kauniimpien leidien perässä aamusta iltaan. Sandro oli napattu käsistämme ammattilaisten hoiviin kristallinhohtoiseen talliin heti, kun tummanrautias oli iskenyt kavionsa maan kamaralle. Orin naamasta näki kauas, että nyt oli tultu sen arvolle sopivaan paikkaan. Tuskin suostuu nousemaan takaisin traileriin, ennen kuin lupaan sille oman kristallikruunun suoraan karsinaan ja marmorisen juomakipon…

Itse olin aluksi jaksanut vaihtaa kuulumisia siihen tahtiin, että kieli kipeytyi. Paikalla oli enemmän vanhoja tuttuja maailman joka kolkasta kuin uskalsin haaveillakaan. Olin onnistunut myös eksymään kartanon sisällä jo neljään kertaan, puhumattakaan siitä miten vartin vierailu kartanon upeaan puutarhaan oli venynyt lähemmäs tuntiin. Nyt päivän taittuessa jo puoleen väliin ja tunnelman tiivistyessä illan lähestyessä kaipasin jo enemmän kuin vähän hevosten vierelle.

Livahdin teehetkeltä tunnelmallisesti valaistuun tallirakennukseen ennen kuin kukaan ehti huomata. Sandron löytämisessä ei kauaa kestänyt, siltä oli meinaan heinät loppu, joten show oli tietty laitettu heti pystyyn. Jotain se siellä kaula pitkänä huuteli käytävän toisella puolella majoittuvalle orille, jota ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Mitään sanomatta tunkeuduin orini karsinaan ja kaivoin sille taskustani muutaman hevosnamin. Sandro rauhoittui ihmeen nopeasti, kun jäin silittelemään sitä. Ehkä jopa tällä sankarilla on herkkä puolensa ja jonkin sortin koti-ikävä.

Halituokiomme keskeytyi, kun valot pamahtivat päälle ja tallin täytti iloinen puheen sorina. En tarkalleen ottaen tiedä mitä siinä tapahtui, mutta viiden minuutin kuluttua olin lupautunut mukaan maastoretkelle ja vajaan puolen tunnin kuluttua istuin Sandron selässä ihanassa lumipyryssä tallipihalla. En tuntenut seurueesta oikeastaan ketään, enkä ehtinyt pahemmin tutustumaankaan, sillä Sandro päätti taas alkaa sikailemaan. Sillä oli sananen sanottavana jokaiselle paikalla olevalle nelijalkaiselle ja hetken taistelun jälkeen sain sen pakotettua jonon hännille. Hauikseni kiittivät myöhemmin siitä pidättelyoperaatiosta…

Minähän olin koko maastoretken ajan pihalla kuin lumiukko. Ihastelin maisemia ja upeaa säätä: aurinko oli päättänyt tulla esiin pilvien takaa ja tuore lumi kimmelsi upeasti sen valossa. En todellakaan olisi enää yli puolen tunnin reippailun jälkeen osannut takaisin kartanolle, eikä muuten valitettavasti osannut Sandrokaan. Orihan meinaan päätti reissun puolivälissä, ettei pelkkä käynti ole lainkaan sopiva askellaji. Kun takanamme putosi lumi humahtaen kuusen oksalta maahan, Sandro otti sen lähtömerkkinä, ja kiihdytti täyttä vauhtia jonon ohi ja pitkälle edelle, ennen kuin sain sen palautettua käyntiin.

Seuraavat 20 minuuttia hujahtivatkin mukavasti, kun yritin navigoida kavion jälkiämme seuraten takaisin ryhmän luo. Sandro ei kuitenkaan ollut yhteistyössä, se halusi koko ajan mennä eri suuntaan ja eri kohdasta kuin minä. Kokeilin jopa sitä vanhaa kikkaa, että annoin vapaat ohjat ja kokeilin, tiesikö ori itse muka paremmin minne mennä. No ei perkele tiennyt, lähti varmaan suunnistamaan Saksan kautta kotiin Hollantiin. Lopulta kuitenkin kuin ihmeen kaupalla törmäsimme tuttuun seurueeseen ja pääsimme hengissä takaisin kartanolle. Sandro tuntui olevan kovin tyytyväinen itseensä, kun oli onnistunut nolaamaan minut muiden edessä. Kaikkien muiden hevoset käyttäytyivät niin kuin kunnon kilpahevosen kuuluu, mutta tämä luupää… Noh, olipahan ehkä omalla tavallaan hauskempi reissu kuin muilla! Saa nähdä, mitä ilta vielä tuo tullessaan…

01.01.2018 Tujut tarjoilut (Gaalailta, Zen), kirjoittanut omistaja

Valkoviini oli maistunut siihen malliin, että missasin koko juhlapuheen ja ilotulituksen. Tai siis tietääkseni olin kyllä paikalla, mutta koko hommasta ei vain jäänyt mitään muistikuvia. Heti päästyäni cocktailbaarin puolelle avasin lompakkoni toiveikkaana, mutta valitettavasti roposillani sai huomattavasti vähemmän elämän eliksiiriä kuin olin toivonut. Ostettuani vaivaiset kaksi juomaa poistuin tiskiltä katkerana tuntemattomalle miehelle, joka ei ollut suostunut ostamaan minulle juomaa eikä myymään hevostaan! Ihme touhua.

Seuraavat kaksi tuntia sujuivat oikein rattoisasti, kuulemma. Anthony kertoi myöhemmin iltapäivällä, että aina nähdessään minut, olin ollut kovaan ääneen julistamassa, kuinka kasvattini voittaisivat joka ikiset olympialaiset ja mestaruudet tästä hetkestä eteenpäin. Moni muu ”kevyesti” humaltunut hevosalan ammattilainen oli mielellään lähtenyt mukaan vedonlyöntiin. En tosin ollut laittanut pantiksi muuta kuin hollantilaisen huoltoaseman hampurilaiskupongin ja illan aikana poikenneen hiuslenkin.

Niiden maan kuulujen laskujen saapuessa oloni oli sangen toivoton ja raahauduin viimeisillä voimillani talliin, totta kai. Sandro ei ollut rauhoittunut yöpuulle toisin kuin muut hevoset. Se oli yhä virkeänä hereillä ja tohkeissaan ulkoa kantautuvasta hälinästä. Ei siis tosiaankaan ollut paras vaihtoehto ryömiä karsinan nurkkaan liian korkeat avokkaat jalassa, eikä myöskään ollut kovin tyylikästä istahtaa siihen ainoaan lantakasaan, joka karsinasta löytyi. Taisin avautua orille maailman menosta useamman tunnin ennen kuin nukahdin.

Aamulla havahduin Sandron töniessä minua väkivaltaisesti turvallansa. Ori katsoi minua suorastaan säälivästi, kun toukkaroin itseni pystyyn ja taioin hevoseni nahkariimun jostain käsiini. En vieläkään oikein tiedä miksi, mutta ajattelin pienen aamulenkin tekevän meille molemmille hyvää, vaikka omat jalkani eivät oikein olleet yhteistyökykyiset juuri sillä hetkellä. Ei me tosin pitkälle ehditty, ennen kuin Anthony pysäytti meidät huutonaurulla keskelle tallin pihaa. Oli muuten jumalten ihme, ettei Sandro ollut lähtenyt menemään missään vaiheessa, sillä koko yön karsinan ovi oli ollut apposen auki ja nytkin riimu oli orin pään sijaan sen kaulalla…

Kuvat © Darlington Stud (with permission) ~ Tämä on virtuaalihevonen / This is a SIM-game horse

©2018 Royal Gear ♔ - suntuubi.com